Nuori Yrittäjyys ry:n valtakunnallisen Uskalla Yrittää -kilpailun semifinaaliin osallistui 10.3. Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa huimat 44 uutta nuorten perustamaa yritystä ja lähes 120 nuorta. Yhteensä semifinaaleja järjestetään helmi-maaliskuussa yhdeksän ja tämänpäiväisen tapahtuman jälkeen niitä on jäljellä yksi. Kahdeksassa virtuaalisessa Uskalla Yrittää -semifinaalissa on vieraillut yhteensä jo yli 8600 henkilöä.
Tuomaristo valitsi kuusi yritystä alueen edustajiksi huhtikuussa järjestettävään finaaliin. Yritykset esittelivät toimintaansa virtuaalisesti Howspace -alustalla järjestetyssä semifinaalitapahtumassa keskiviikkona 10.3. iltapäivällä. Tapahtumassa vieraili päivän aikana yli 1100 henkilöä.
“Virtuaalimessut tuntuivat jännittävän monia, sekä opettajia että opiskelijoita, mutta hienosti kaikki on mennyt. Kivoja kohtaamisia, hyviä keskusteluja, yhteistyötä alueen nuorten ja eri toimijoiden välillä. Tämä on ollut tosi antoisaa”, kertoo Satakunnan aluepäällikkö Kati Levola.

Satakunnasta finaaliin jatkavat:
Paras NY-yritys, perusaste: Codex NY. Codex NY on porilainen yritys, joka valmistaa ja myy käsidesejä asiakkaan haluamalla logolla.
Tuomariston perustelut: Codex vakuutti tavoitteellisuudellaan ja jo yrityskentän mittapuullakin kattavilla referensseillä. Myyntityötä on tehty hyvin ja siinä on kehitytty valtavasti. Yrityksiltä he ovat saaneet palautetta erinomaisuudesta aktiivisuudesta. Yrityksen tiimityö toimi hyvin ja operaatiot olivat hyvin hallussa.
Paras NY-yritys, toinen aste: KujisPhoto NY. KujisPhoto NY on ulvilalainen yritys, joka tuottaa Valo- ja videokuvauspalvelut yksityisille ja yrityksille.
Tuomariston perustelut: Yrittäjä on saanut lyhyessä ajassa luotua omasta harrastuksestaan ja intohimostaan toimivan yrityksen. Käynnistänyt asiakashankinnan menestyksekkäästi sekä henkilö- että yritysasiakkaille. Selvittänyt markkinatilanteen ja positioinut itsensä sen mukaisesti. Asiakaslähtöisyys palveluissa, valmiudet ottaa kuvia joko asiakkaan haluamassa paikassa tai omassa studiossa. Laadukas markkinointimateriaali. Selkeä halu kehittyä ja asenne erittäin kohdillaan.
Paras liikeidea, perusaste: VK tekniikka-apu NY. VK tekniikka-apu NY on raumalainen ikäihmisille suunnattu elektroniikkalaitteiden kunnostus- ja asennuspalvelu, joka tarjoaa myös apua etäyhteyksiin.
Tuomariston perustelut: Yrityksen liikeidea oli uniikki ja yrittäjien tekninen osaaminen oli riittävä sen toteutukseen. Edellytykset kannattavalle liiketoiminnalle siis löytyvät. Markkinaa on jonkun verran tutkittu ja testattu ja alustavia tuloksia otettu huomioon esimerkiksi mainonnan suunnittelussa. Liikeidealla koettiin olevan kansallisen tason kasvupotentiaalia ja on skaalautuva.
Paras liikeidea, toinen aste: All4Frisbee NY. All4Frisbee NY on sastamalalainen yritys joka myy ja värjää frisbeegolfkiekkoja.
Tuomariston perustelut: Yritys on tunnistanut frisbee-harrastamisessa liiketoimintamahdollisuuden, jota ovat lähteneet ratkaisemaan. Myynnin hyvä käynnistyminen on todiste asiakkaiden saamasta lisäarvosta. Tässä liiketoiminnassa on hyvä kotimainen ja myös kansainvälinen potentiaali laajan liiketoiminnan aikaansaamiseksi. Verkkokauppa olisi askel viedä toiminta seuraavalle tasolle tuoden mahdollisesti myös laajemman määrän tuotteita ja tuotemerkkejä myyntiin.
Varsinais-Suomesta kevään finaaliin pääsivät:
Paras NY-yritys: Hauskat Tassut Ny. Hauskat Tassut NY on yritys Nousiaisista, joka tuottaa hoito-, pesu- ja trimmauspalveluita.
Tuomariston perustelut: Kotieläinten määrä kasvaa jatkuvasti. Lisäksi ihmisillä on jatkuva kiire ja pula vapaa-ajasta. Yritys on löytänyt markkinaraon tässä, että kotieläinten hoidonkin voi halutessaan ulkoistaa. Yritys tarjoaa lemmikkien hoitoa (kuten ulkoiluttamista, pesemistä, kynsien leikkaamista ym.) joko asiakkaan kotona tai yrityksen omassa toimipisteessä. Voit siis tuoda lemmikkisi heille hoitoon tai pyytää heidät kotiisi. Hinnastossa eritellään hyvin työt ja sen hinta. Kysyntä tällaiselle palvelulle on vahvaa ja he sanoivatkin, että ovat tehneet töitä sen mitä kerkeävät. Tiimissä työnjako ja vastuut oli tasaisesti jaettu. Edellytykset jatkaa ja jatkokehittää toimintaa sekä kasvattaa sitä ovat mielestämme hyvät.
Paras liikeidea: Maskun Saunapojat NY. Maskun Saunapojat NY on myös Nousiaisista, ja he pesevät saunoja sekä kylpytiloja.
Tuomariston perustelut: Yritys on tunnistanut siivouspuolella markkinaraon saunojen siivouksessa. Lähtökohtainen ajatus oli helpottaa vanhusten arkea, mutta työn ohella pojat huomasivat, että kysyntää on paljon myös kiireisessä työarjessa elävillä. Yritys on jakanut työn jäsenten kesken erinomaisesti, jokaisella on yhteisen siivoustyön lisäksi omat osaamisalueensa. Asiakaslähtöinen markkinointi on selkeästi ajateltu loppuun asti ja sen saavutettavuus on myös toimivaa. Yrityksellä oli toimiva versio palvelusta ja selkeä halu kehittää toimintaansa. Kehitysideat olivat myös hyvin asiakaslähtöisiä. Talouspuoli oli hienosti mietitty ja tunnistivat siinä vielä kehittämisen varaa. Mielestämme liikeidea oli erittäin toimiva, hienosti asiakaslähtöinen ja pojat on löytänyt erinomaisen markkinaraon.
Lisäksi yleisö äänesti finaaliin:
Eniten yleisöääniä saivat Hauskat tassut NY ja KujisPhoto NY, jotka pääsivät finaaliin toisilla palkinnoilla. Kolmanneksi eniten ääniä sai ja finaaliin pääsee raumalainen ostosten kuljetuspalveluita tuottava Molkkari & Jaskari NY.
Uskalla Yrittää -finaaliin edenneet yritykset valitsi ammattitaitoinen tuomaristo
Satakunnan tuomaristoon kuuluivat:
- Max Garner, Acutra Oy
- Marko Mikkola, SAMK
- Jussi Pirhonen, Tovari Oy
- Tanja Vaitiniemi, OP
- Pia Wessman, Safis Oy
Varsinais-Suomen tuomaristossa olivat:
- Juha Kallio, Millitehdas Oy
- Elli Putkonen, NY-alumni
Mukana semifinaalissa oli 118 nuorta näistä oppilaitoksista:
- Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto
- Länsirannikon Koulutus Oy WinNova
- Nousiaisten lukio
- Porin Lyseon koulu
- Raumanmeren peruskoulu
- Ulvilan lukio
- Vaisaaren koulu
Finaalin kautta EM-kisoihin Liettuaan
Kansallinen Uskalla Yrittää -finaali järjestetään 21.-23.4.2021 virtuaalisesti Howspace-alustalla. Valtakunnan paras NY-yritys pääsee edustamaan heinäkuussa Suomea European Company of the Year -kilpailuun Liettuan Vilnaan. Kevään pandemiatilanteen globaali kehittyminen ratkaisee, järjestetäänkö kilpailut paikan päällä vai virtuaalisesti.
Vuosi yrittäjänä -ohjelma
Voittoa tavoittelemattoman Nuori Yrittäjyys ry:n järjestämässä Uskalla Yrittää -kilpailussa on mukana satoja uusia NY-yrityksiä, joita peruskoulun oppilaat ja toisen asteen opiskelijat ovat perustaneet tänä lukuvuonna kouluissaan Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa. Suomessa Vuosi yrittäjänä -ohjelma on ollut käytössä 1990-luvun puolivälistä saakka. Kymmenet tuhannet nuoret ympäri Suomea ovat osallistuneet ohjelmaan kouluissaan, osana opetusta.
Nuorten yrittäjämäistä asennetta, työelämätaitoja ja taloudenhallintaa vahvistava ohjelma on käytössä yli 110 maassa. Nuori Yrittäjyys ry:n kansainvälinen kattojärjestö Junior Achievement (JA) perustettiin USA:ssa Springfieldissä vuonna 1919. Ensimmäiseksi ohjelmaksi kehitettiin Vuosi yrittäjänä, jotta maaseudulta kaupunkiin muuttavat nuoret saisivat tietoa ja taitoja pärjätäkseen aikuisina teollistuvassa maailmassa.
Lisätietoja Satakunnan ja Varsinais-Suomen semifinaaleista:
Kati Levola
Nuori Yrittäjyys ry
Satakunnan aluepäällikkö
[email protected], p. 050 336 0086