Lukuvuoden ensimmäinen Uskalla Yrittää -semifinaali houkutteli perjantaina Ouluun Kauppakeskus Valkeaan paljon yleisöä.
Parhaat koululaisten yritykset etenivät kevään SM-finaaliin Helsinkiin. Vuoden 2016 Uskalla Yrittää -finaalin perusasteen voiton vei huhtikuussa oululainen Lotta Kemppainen hänen kht Liefde -keppishevosyrityksellään. Tulevan kevään finalistit lähtevät metsästämään jatkoa alueen menestyskululle.
Paikalla oli pitkälti toistasataa koululaista ja kolmisenkymmentä heidän perustamaansa yritystä ympäri Pohjois-Pohjanmaata esittelemässä toimintaansa ja myymässä tuotteitaan. Nuoret osallistuvat kuluvana lukuvuonna koulussaan Nuori Yrittäjyys ry:n NY Vuosi yrittäjänä -ohjelmaan ja perustaneet NY-yrityksiä, jotka toimivat oikealla rahalla.

Liike-elämän edustajista koostunut tuomaristo arvioi nuorten osaamista ja asennetta valiten alueen edustajat huhtikuiseen SM-finaaliin, joka on yksi Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumista.
Lisäksi iltapäivän aikana Helena Poukkanen ja Helinä Nurmenniemi palkittiin heidän ansioituneesta työstään yrittäjyyskasvatuksen edistämisessä. Poukkanen palkittiin YES-verkoston YES Agentti – yrittäjyyskasvatuksen kehittäjä -tunnustuksella ja Nurmenniemi valittiin alueen vuoden YES-opettajaksi. Nämä tunnukset on myönnetty toimijoille, jotka ovat muun muassa uudistaneet koulutusta, kehittäneet yrittäjyyskasvatusta ja rakentaneet koulu-yritysyhteistyötä.
Pohjois-Pohjanmaan Uskalla Yrittää -semifinaalin voittajat, jotka edustavat aluetta finaalissa:
Paras tuote: Momento-kello NY, Reisjärven kristillinen opisto, Reisjärvi
Paras palvelu: Upia Design NY, Oulun seudun ammattiopisto, Oulu
Paras messupiste: Placo Clothing NY, Reisjärven kristillinen opisto, Reisjärvi
Paras NY-yritys (perusasteen sarja): Unelma NY, Saaren koulu, Pyhäjoki
Paras NY-yritys (lukiosarja): Mokkatavara NY, Oulunsalon lukio, Oulu
Paras NY-yritys (ammatillisen toisen asteen sarja): Tovia Publishing NY, Reisjärven kristillinen opisto, Reisjärvi
Uskalla Yrittää -finaali Helsingissä 19. ja 20.4.2017
Pohjois-Pohjanmaan YES-agentti: Helena Poukkanen, BusinessOulu
Pohjois-Pohjanmaan vuoden YES-opettaja: Helinä Nurmenniemi, Centria ammattikorkeakoulu, Ylivieska
Semifinaali järjestettiin yhteistyössä YES Pohjois-Pohjanmaan, Oulun yliopiston Eteläisen instituutin, Yrittäjyyskasvatuksen kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hankkeen ja Oulun seudun ammattiopiston kanssa.