Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan semifinaalissa yli 1500 kävijää – kuusi NY-yritystä jatkaa kevään finaaliin

25.2.2021 2021Uskalla Yrittää

Nuori Yrittäjyys ry:n valtakunnallisen Uskalla Yrittää -kilpailun semifinaaliin osallistui 24.2. Keski-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla 28 uutta nuorten perustamaa yritystä ja lähes 80 nuorta. Yhteensä semifinaaleja järjestetään helmi-maaliskuussa yhdeksän, joista tämän tapahtuman jälkeen on jäljellä kolme.

Tuomaristo valitsi viisi yritystä alueen edustajiksi huhtikuussa 21.–22.4. järjestettävään finaaliin. Lisäksi tapahtumassa vieraillut yleisö äänesti yhden yrityksen finaaliin. Yritykset esittelivät toimintaansa virtuaalisesti Howspace -alustalla järjestetyssä semifinaalitapahtumassa keskiviikkona 24.2. iltapäivällä. Virtuaalisessa tapahtumassa vieraili päivän aikana yli 1500 henkilöä.

”Huikea tapahtuma. Saatiin luotua mieletön fiilis virtuaalisesta toteutuksesta huolimatta. Näiden nuorten kanssa oli huippua tehdä töitä. Inspiraatiopuhuja ja juontaja olivat ihan huikeita. Nuoret tekivät nuorille, tässä oli sitä meininkiä mitä Nuori Yrittäjyys ry:n toiminta ja yrittäjyyskasvatus parhaimmillaan on – ja se näkyi myös kävijämäärissä!”, hehkuttaa Nuori Yrittäjyys ry:n Keski-Suomen aluepäällikkö Sanna Carp.

Nuori Yrittäjyys ry:n Keski-Suomen aluepäällikkö Sanna Carp hoiti semifinaalin palkintojenjaon

Finaaliin pääsi yhteensä kuusi yritystä

Etelä-Pohjanmaalta huhtikuun finaaliin pääsivät:

– Paras NY-yritys: Vonkarit NY. Vonkarit NY järjestää nuorille tapahtumia, erilaisia ohjelmia ja muuta toimintaa.

Tuomariston perustelut: Toimiva tiimi, joka on rohkeasti kontaktoinut asiakkaita ja on hankkinut osaamista liikeideansa taakse. Palveluiden merkitys tässä ajassa korostuu, yhteisöllistä tekemistä lapsille ja nuorille.

– Paras tuote / palvelu: Pop Up Boys NY. Yritys myy RFid-suojattuja lompakkoja ja no touch korona-avaimenperiä.

Tuomariston perustelut: Tuotteet ovat ajan hermolla, tokikin kilpailua tuotteille on. Viestintä ja brändäys on onnistunut. Toimiva, sanavalmis tiimi. Hinnoittelumalli on kannattava.

– Paras liikeidea: Vollet NY. Moottorikelkan pohjasuoja, joka suojaa moottorikelkkasi kiviltä ja kannoilta, joita ei vauhdin hurmassa ehdi havaita.

Tuomariston perustelut: NY-yrittäjä on erittäin yrittäjähenkinen, hänellä on yrittämiseen taustajoukkoja, realistinen käsitys yrittämisestä. Liikeidea perustuu omasta osaamisesta kumpuavaan tuotetarpeeseen, ja käsitys liikeidean tuotteen ominaisuuksista on vahvaa.

Keski-Suomesta finaaliin jatkavat:

– Paras NY-yritys: Disc Release NY. DiscRelease NY myy / ostaa frisbeegolf -kiekkoja niin aloittelijoille kuin kokeneillekin heittäjille.

Tuomariston perustelut: Osaava tiimi, kestävän kehittämisen tavoitteiden mukainen, “aina ei tarvitse tuottaa tuotetta itse”. Markkinapotentiaali ja yrityksen kasvun mahdollistaja tulee toimialueesta (Disc Golf on kasvava harrastusympäristö). Yrittäjänäkemys ollut pitkään mukana, vahva sisäinen yrittäjyys / yrittäjäidentiteetti. Selkeä ymmärrys mahdollisuuksista ja tästä johdettu suunnitelma siitä miten yritystä voi viedä eteenpäin. Valmis paketti! Näyttöjä löytyy jo olemassa olevasta liiketoiminnasta, kiekkoja on myyty ja ostettu.

– Paras tuote / palvelu: Siipisuoja NY. Siipisuoja NY tarjoaa kaikille ihmisille asuinpaikasta riippumatta mahdollisuuden oman linnunpöntön pystyttämiseen!

Tuomariston perustelut: Palveluinnovaatio, joka on kansainvälisesti skaalautuva ja kestävää kehitystä edistävä. Hyvä ja osaava tiimi sekä liiketoimintaan sopivat kumppanit jo olemassa. Ajankuvaan sopiva tuote, erityisesti COVID-19 aikana. Hyvä, että ovat uskaltaneet hakea rahoitusta tuotekehitykseen. Tuote on myös jo koeponnistettu markkinoilla ennakkotilauksien muodossa.

Yleisö äänesti finaaliin:

Puruset NY:n, joka sai huimat yli 550 ääntä. Puruset NY tekee käsityönä puisia rusetteja.

Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan semifinaalien voittajat

Uskalla Yrittää -finaaliin edenneet yritykset valitsi ammattitaitoinen tuomaristo

Etelä-Pohjanmaan tuomaristossa olivat:

  • Heikki Risikko, Yrittäjät
  • Päivi Katajamäki, Sedu
  • Eeva Jussila, Into Seinäjoki
  • Petra Piironen, Etelä-Pohjanmaan Kauppakamari
  • Raili Erkkonen-Myllyniemi, Uusyrityskeskus
  • Marjo Kaunisharju, OP


Keski-Suomen tuomaristoon kuuluivat:

  • Sanna-Mari Jyräkoski, Yrittäjät
  • Mika Kataikko, Business Jyväskylä
  • Annamari Österberg, OP
  • Asla Paakkinen, JES (Jyväskylä Entrepreneurship Society), Discovery Tuesday

Mukana semifinaalissa oli 76 nuorta

Nuoret olivat näistä oppilaitoksista:

  • Jyväskylän Lyseon lukio
  • Jämsän Kristillinen Kansanopisto
  • Mankolan yhtenäiskoulu
  • Sedu Lapua
  • Sedu Suupohjantie
NY-lähettiläs Valtteri Salmijärvi inspiroi yleisöä livelähetyksessä. Lisäksi Valtteri on toinen finaaliin edenneen Siipisuoja NY:n perustajista.

Finaalin kautta EM-kisoihin Liettuaan

Kansallinen Uskalla Yrittää -finaali järjestetään 21.-23.4.2021 virtuaalisesti Howspace-alustalla. Valtakunnan paras NY-yritys pääsee edustamaan heinäkuussa Suomea European Company of the Year -kilpailuun Liettuan Vilnaan. Kevään pandemiatilanteen globaali kehittyminen ratkaisee, järjestetäänkö kilpailut paikan päällä vai virtuaalisesti.

Vuosi yrittäjänä -ohjelma

Voittoa tavoittelemattoman Nuori Yrittäjyys ry:n järjestämässä Uskalla Yrittää -kilpailussa on mukana satoja uusia NY-yrityksiä, joita peruskoulun oppilaat ja toisen asteen opiskelijat ovat perustaneet tänä lukuvuonna kouluissaan Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa. Suomessa Vuosi yrittäjänä -ohjelma on ollut käytössä 1990-luvun puolivälistä saakka. Kymmenettuhannet nuoret ympäri Suomea ovat osallistuneet ohjelmaan kouluissaan, osana opetusta.

Nuorten yrittäjämäistä asennetta, työelämätaitoja ja taloudenhallintaa vahvistava ohjelma on käytössä yli 110 maassa. Nuori Yrittäjyys ry:n kansainvälinen kattojärjestö Junior Achievement (JA) perustettiin USA:ssa Springfieldissä vuonna 1919. Ensimmäiseksi ohjelmaksi kehitettiin Vuosi yrittäjänä, jotta maaseudulta kaupunkiin muuttavat nuoret saisivat tietoa ja taitoja pärjätäkseen aikuisina teollistuvassa maailmassa.

Jyväskylän semifinaalit järjestettiin yhteistyössä Jyväskylän Yritystehtaan kanssa.

Lisätietoja Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan semifinaaleista:

Sanna Carp

Nuori Yrittäjyys ry
Keski-Suomen aluepäällikkö
[email protected], p. 040 754 1155
Seuraavaksi
”Todella monipuolinen kattaus nuorta virtaa!” – kovatasoisesta Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan semifinaalista jatkaa neljä yritystä finaaliin