Lasten ja nuorten aktiivisuus, idearikkaus ja innostus säväyttävät Kanta-Hämeen aluepäällikkö Virve Hopearuohoa

9.12.2021 2021AluetoimistotUratarina

Virve Turunen NY

Esittelemme loppuvuoden aikana upean alueverkostomme, joka tukee opettajien toimintaa ympäri Suomen. Löydät kaikki esittelyt täältä. Valokeila on suunnattu tällä viikolla Kanta-Hämeen sydämeen.

Kuka olet?

Moikka moi! Olen Virve Hopearuoho, Kanta-Hämeen aluepäällikkö. Olen toiminut pestissäni syksystä 2020 lähtien eli yhden kokonaisen lukuvuoden ajan.

Millaista työsi on ollut?

Jännittävä matka! Paljon on ehtinyt oppimaan uutta ja toisaalta saamaan mahtavia kollegoita ja yhteistyökumppaneita.

Miten päädyit Nuori Yrittäjyys ry:lle (NY:lle)?

Minulla oli työelämään liittyvä lukiohanke vedettävänä, joka liippasi läheltä NY:n teemoja. Kun uusia alueverkostoja haettiin ja kartoitettiin, sopivassa palaverissa oli noussut esiin että tällainen tekijä hommaan voisi löytyä. Eli vähän sattumankin kautta päädyin tähän työhön.

Millainen työ-/koulutustausta sinulla on?

Olen aineenopettaja ja olen opettanut biologiaa, kemiaa ja terveystietoa. Toisaalta myös järjestökokemusta on kertynyt paljon jo ennen NY:lle tuloa. Olen tehnyt kouluyhteistyötä useammassa suomalaisessa järjestössä ennen tätä.

Mikä inspiroi työssäsi?

Lasten ja nuorten kanssa tekeminen ja se, kun heidän kanssaan pääsee keskustelemaan ”oikeista asioista”: työelämästä, tulevaisuudentaidoista ja siitä, mikä heitä innostaa ja mihin he ovat suuntaamassa. Ja ehkä vähän pääsee ”kaatamaan bensaa liekkeihin” eli olemaan mukana kannustamassa, innostamassa ja luomassa sitä polkua.

Parhaita muistojasi NY-ajalta?

Ihan ehdottomasti kevään 2021 Uskalla Yrittää -semifinaali, joka tehtiin virtuaalisena ja yhteistyössä Pirkanmaan alueen kanssa. Se oli aivan huikea päivä, jossa meillä oli puhumassa Arman Alizad ja huikeita NY-alumneja Pikkuyrittäjien vierailuja unohtamatta. Se on joka kerta yhtä ihanaa ja sävähdyttävää nähdä meidän aktiivisia lapsia ja nuoria toimimassa, pitchaamassa ideoitaan ja kertomassa innostuksestaan. Erityisen hyvin muistan sen tuosta ensimmäisestä isosta tapahtumasta, jota pääsin järjestämään.

Millaisia tulevaisuuden tavoitteita sinulla on työllesi?

Kanta-Hämeen alueella on vielä paljon työtä tehtävänä eli tavoitteena on saada lisää opettajia ja kouluja mukaan ja oivaltamaan, mihin kaikkeen yrittäjyyskasvatusohjelmiamme voi käyttää. Kuinka monipuolisia ne ovat ja miten monia globaaleja asioita pystyy käsittelemään osana yrittäjyyskasvatusta ja sen toiminnallisia komponentteja.

Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajallasi?

Syksyisin tykkään hillota, talvisin avantouida ja muissa väleissä sitten harrastan toiminnallista voimaharjoittelua.

Kerro jokin hauska fakta itsestäsi!

En ole koskaan syönyt kebabia!

Kerro jokin hauska fakta alueestasi!

Ehdottomasti hauskin fakta Kanta-Hämeen alueesta on mielestäni se, että meillä on täällä jo viime lukuvuoden aikana toiminut kaksi aivan huikeaa alumnia ja kummankin nimi on Aatu. Olemme siis alue, jossa on Aatu ja Aatu -alumnit. Tervetuloa Kanta-Hämeen aluetoimiston piiriin – olkaahan yhteydessä!

Kaikki Nuori Yrittäjyys ry:n uratarinat pääset lukemaan täältä!

Seuraavaksi
Nuori Yrittäjyys ry nappasi European Model Organisation Awardin jo 8. kertaa