Hyvän itsetunnon ja positiivisen minäkuvan rakentaminen lähtee jo varhaislapsuudesta, toteaa Meri-Lapin aluepäällikkö Satu Labigne

3.12.2021 2021AluetoimistotUratarina

Satu Labigne NY

Esittelemme loppuvuoden aikana energisen alueverkostomme, joka tukee opettajien toimintaa ympäri Suomen. Löydät kaikki esittelyt täältä. Tänään matkamme saavuttaa pohjoisimman pisteensä Meri-Lapin aluetoimistolla.

Kuka olet ja kauanko olet ollut Nuori Yrittäjyys ry:llä?

Olen Satu Labigne, ja asun perheeni kanssa Oulussa. Aloitin osa-aikaisena aluepäällikkönä Meri-Lapissa elokuussa 2021. Olen syntyjäni lappilainen, ja se olikin yksi syy miksi halusin lähteä levittämään Nuori Yrittäjyys -toimintaa Lappiin.

Millaista työsi on ollut?

NY-toimintamme tuominen alueen kouluihin lähti läheltä nollatilannetta, mikä on haastavaa mutta samalla motivoivaa ja innostavaa. Olen aina nauttinut tehtävistä, joissa pääsee rakentamaan hommaa alusta lähtien. Meri-Lapista löytyy varmasti kiinnostusta ja käyttäjiä NY-ohjelmille ja oppimateriaaleille.

Nuori Yrittäjyys -toiminta on osa työtäni Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappiassa. Olen myös mukana yrittäjyyskasvatukseen liittyvissä strategia- ja hanketöissä Lapin alueella, joten saan laajemminkin näkökulmaa Pohjois-Suomen nykyistä ja tulevaa tilannetta ajatellen.

Millainen on työ-/koulutustaustasi?

Olen koulutukseltani englantilaisen kielitieteen maisteri sekä aineenopettaja. Olen opettanut englantia ja ranskaa toisella asteella yli kymmenen vuoden ajan.

Olen myös toiminut koulutusalan yrittäjänä lähes vuosikymmenen, joten omaan omakohtaista kokemusta ja tietoa yrittäjyydestä mikä tietysti on avuksi tässä työssä. Olen ollut myös varhaiskasvatuspuolen hommissa eteläisessä Afrikassa sekä koulutusviennissä Kiinassa juuri ennen pandemian alkua. NY-kelkkaan hyppäämistä aiemmin vedin suomi toisena kielenä -hanketta Inarissa.

Mikä inspiroi työssäsi?

Minua inspiroi uuden aloittaminen ja luominen sekä ihmisten omien vahvuuksien tukeminen. Kasvatusalan ammattilaisena ja kolmen lapsen äitinä koen, että yksi tärkeimmistä asioista ihmisen koko elämää ajatellen on hyvän itsetunnon ja positiivisen minäkuvan rakentaminen varhaislapsuudesta alkaen. On mukava ajatella, että yrittäjyyskasvatusta edistämällä voin olla mukana tarjoamassa työkaluja myös tähän.

Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajallasi?

Vapaa-ajallani retkeilen paljon perheeni kanssa luonnossa ja viime aikoina olemme vierailleet majakoissa eri puolella Suomea. Opiskelen ehtiessäni kehitystutkimusta, soitan selloa ja maalaan vesiväreillä kasviaiheisia kuvia. Osallistuin juuri myös keramiikkakurssille, koska olin pitkään haaveillut dreijaamisen kokeilusta.

Kerro jokin hauska fakta itsestäsi!

Vedän kansainvälistä naisten hyväntekeväisyyslukupiiriä. On kauhean mielenkiintoista keskustella eri puolilla maailmaa asuvien ja erilaisista kulttuuritaustoista tulevien naisten kanssa siitä, miten kukakin on saman kirjan tapahtumia tulkinnut. Aikaerot tosin luovat haasteen live-tapaamisten järjestämiselle!

Ole rohkeasti yhteydessä oman alueesi yhteyshenkilöön missä tahansa Nuori Yrittäjyys ry:n toimintaan liittyvässä asiassa.

Seuraavaksi
Uskalla Yrittää -podcast: Viljelyä, vientiä ja vastuullisuutta | Mikko Kauppinen (Kausi 1, jakso 34)