Alumnikoordinaattori Ulla Alakangas: ”Tekijätyyppien seuraan kannattaa hakeutua”

12.10.2021 2021Uratarina

Ulla Alakangas 2021

Haluan, että kenelläkään meistä ei jää haaveet toteuttamatta sen vuoksi, ettei ympärillä ole ihmisiä, jotka kannustavat eteenpäin, sanoo syyskuussa työt aloittanut Ulla Alakangas.

Kuka olet ja millaisessa tehtävässä aloitat?

Olen Ulla Alakangas. Aloitin juuri uutena alumni- ja viestintäkoordinaattorina.

Mitä alumnikoordinaattori tekee?

Suomessa on kymmeniä tuhansia nuoria, jotka ovat suorittaneet Vuosi yrittäjänä -ohjelmamme. Matka on ollut monelle elämänmullistava. Alumnikoordinaattori järjestää näille ohjelman suorittaneille alumneille yhteisiä tapaamisia ja tukee heitä alkaneella yrittäjätaipaleella. Alumnikoordinaattorin työhön kuuluu myös NY-lähettilästoiminnasta vastaaminen. NY-lähettiläät käyvät kouluilla kertomassa omaa tarinaansa ja jakavat tietoa Vuosi yrittäjänä -ohjelmasta.

Miksi kiinnostuit työstä NY:llä?

Olen tosi innostunut yrittäjyydestä ja tulevaisuuden työelämätaidoista. Yrittäjähenkiset ihmiset eivät anna epäonnistumisen pelolle valtaa vaan uskovat itseensä ja tulevaan. Tekijätyyppien seuraan kannattaa hakeutua, sillä silloin alkaa tapahtua!

Ajattelen, että Nuori Yrittäjyys ry tekee tärkeää työtä. On hienoa päästä mukaan mahdollistamaan voimaannuttavia kokemuksia nuorille. Itselläni kesti pitkään uskaltaa kokeilla omia siipiä yrittäjänä. Itseni työllistäminen läppäriyrittäjänä oli kuitenkin unelma, ja iso juttu, kun se lopulta toteutui. Haluan, ettei kenelläkään meistä jää haaveet toteuttamatta sen vuoksi, ettei ympärillä ole ihmisiä, jotka auttavat ja kannustavat eteenpäin.

Millaiselta tunnelma uudessa työyhteisössä vaikuttaa?

Työt ovat alkaneet vauhdikkaasti. Olen nauttinut, että saan olla inspiroivien ihmisten kanssa tekemisissä pitkän etätyöajan jälkeen. Vaikuttaa, että kaikki NY-toimistolla tekevät työtä suurella sydämellä. Tapaamani alumnit puolestaan ovat kertoneet huikeita tarinoita siitä, mikä merkitys Vuosi yrittäjänä -ohjelmalla on heille ollut. Tuntuu etuoikeutetulta saada aloittaa työt tällaisen liekeissä olevan jengin kanssa. Odotan Uskalla yrittää -podcastin äänityspäiviä. Olen kuunnellut podia ja on huippua päästä näkemään juontajia Otto ja Aatu livenä.

Kerro, joku hauska fakta itsestäsi?

Asuin kevään 2011 opiskelija-asunnossa legendaarisessa New Yorker -pilvenpiirtäjässä. Keräsin vuoden rahaa, että pääsin opiskelemaan englantia New Yorkiin. Eräällä koulumatkalla törmäsin presidentti Barack Obaman autosaattueeseen. Rakennusten katoilla oli tarkka-ampujia, helikopterit pörräsivät ja koko poliisikaluston arsenaali ympäröi minut. Koko kevään ajan tapahtui asioita, jotka saivat minut tuntemaan, että elin elokuvaa. Kokemus oli ikimuistoinen ja sai uskomaan, että kaikki on mahdollista.

Lempiaine koulussa: Kuvataide.

Motto: If there is a will, there is a way.

Seuraavaksi
Uskalla Yrittää -podcast: Herra Kauppias | Teemu Tikkala (Kausi 1, jakso 27)