Nuori Yrittäjyys – tekemällä oppien!
Kun lapsi tai nuori kokee oivalluksen hetken ja innostuu, tunnemme työmme merkityksellisyyden. Työmme oppimisohjelmien parissa alkoi vuonna 1995, jolloin ensimmäiset koulut lähtivät mukaan uudenlaiseen yrittäjyysohjelmaan. Olemme kulkeneet pitkän tien pienestä parin hengen yhdistyksestä yli 30 henkilöä työllistäväksi organisaatioksi.
Toimintamme alkoi osana Svenska Handelshögskolania (Hanken) ja vuonna 2002 Nuori Yrittäjyys ry (NY) perustettiin virallisesti yhdistyksenä. Tänä päivänä ohjelmissamme opiskelee 60 000 lasta ja nuorta, kattaen 63 % Suomen kunnista ja kaupungeista.
Tapahtumia vuosien varrelta
2002
Yhdistys perustetaan
Nuori Yrittäjyys ry perustetaan virallisesti 30. lokakuuta, toimipiste löytyy Hankenin tiloista. Nuori Yrittäjyys -niminen ohjelma (nyk. Vuosi yrittäjänä) kouluille käyttöön ja ensimmäiset yhteistyökumppanit mukaan toimintaan: Ensto, Danfoss, Nordea sekä yhä meitä tukeva, finanssipalveluyritys Citi.
2003

Turo Numminen aloittaa yhdistyksen 1. toiminnanjohtajana. Ensimmäiset kesätyöntekijät ja siviilipalvelushenkilöt mukaan porukkaan.
2007

Innovaatioleirit (aiemmin 24h-leirit) pilotoidaan Lohjalla opettaja Marjut Helvelahden ja Nuori Yrittäjyys -ohjelman käyneen alumnin, Mikko Jaatisen johdolla. Virpi Utriainen aloittaa NY:llä 1. elokuuta kehittämispäällikkönä ja siirtyy myöhemmin toiminnanjohtajaksi.
2008–2010

Nuori Yrittäjyyden yrittäjyyskasvatuksen ohjelmapolun rakennus alkaa nelivuotisena hankekokonaisuutena, 3. vakituinen työntekijä palkataan töihin.
Mitä ihmiset tekevät – mitä kaupungissa tapahtuu? (nykyisin Meidän yhteiskuntamme) -ohjelma luodaan.
2011–2012
Nuori Yrittäjyys ry:n yrittäjyyskasvatuksen polku käynnistyy virallisesti, vaikuttavuus kasvaa: toiminnassa on mukana 14 000 lasta ja nuorta. Nuori Yrittäjyys ry täyttää 10 vuotta.
2013

Ensimmäinen European Model Organisation Award -palkinto.
2014–2015

Yrittäjä Mikko Nurmisen ideoima Pikkuyrittäjät -ohjelma käynnistyy. Uskalla Yrittää -tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa isossa mittakaavassa ja Helsingin toimistolta käsin. Toiminnan kasvaessa entisestään, Nuori Yrittäjyys saa merkittävät rahoitukset Microsoftilta, Sitralta ja Opetushallitukselta.
2019
Kattojärjestö Junior Achievement (JA) 100 vuotta
Nuori Yrittäjyys ry (NY) aloittaa eri puolille Suomea ulottuvan, kaksikielisen alueverkoston rakentamisen.
2020–2021

Alueverkosto aloittaa toimintansa usealla paikkakunnalla Suomessa. NY-tiimi kasvaa ja uusia työntekijöitä rekrytoidaan.
2022
Nuori Yrittäjyys ry 20 vuotta yhdistyksenä Suomessa
Yhdistyksemme oli ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi osana kattojärjestö JA Worldwiden toimintaa. Oppimateriaalien piirissä 60 000 lasta ja nuorta sekä 3 500 niitä käyttävää opettajaa. Juhlavuosi piti sisällään myös upean 20-vuotisjuhlagaalan Hankenilla, paikassa josta kaikki alun perin alkoi!
