skip to Main Content

Mari Rakkolainen nuorten taloustaidoista: ”Rahasta pitää puhua rohkeasti”

Osalla nuorista rahankäytön taidot ovat pahasti hukassa. ”Jos aiheesta ei puhuta koulussa eikä kotona, nuoret eivät välttämättä opi rahankäyttöä mistään”, toteaa Nuori yrittäjyys ry:n Mari Rakkolainen.

Raha on monelle aikuisellekin epämukava puheenaihe. On kuitenkin syytä lopettaa asian välttely.

”Rahasta pitää puhua paljon niin kodeissa kuin kouluissa. Rahankäyttö on harjoiteltava taito, jota täytyy nuorilla vahvistaa”, kertoo Nuori yrittäjyys ry:n pedagoginen päällikkö Mari Rakkolainen.

Rakkolainen muistuttaa, että mikäli nuori ei hallitse rahankäyttöä, on hänellä suurempi riski ajautua velkaongelmiin.

”Tämä on laajempikin kysymys. Haluamme pitää kaikki yhteiskunnan kelkassa mukana.”

Nuorten valmiuksissa ja osaamisessa eroja

Rakkolainen kertoo, että syytä huoleen on. Vaikka viimeisimmän eli vuonna 2019 julkaistun Pisa-tutkimuksen mukaan suomalaiset koululaiset olivat taloustaidoissa parhaiden joukossa, heidän talousosaamisensa vaihteli koulujen sisällä eniten kaikista vertailun 20 maasta.

”Erot nuorten välillä ovat aika suuria. Meillä on tosi hyvin asiat hallitsevia ja jonkin verran niitä, joilla osaaminen heikompaa.”

Rakkolainen kertoo, että asiaan vaikuttaa esimerkiksi Pisa-tutkimuksen mukaan oppilaan sosioekonominen tausta eli vanhempien koulutus- ja tulotaso.

Osin keskustelunpuutteessa voi olla kyse häpeästä. Kun rahaa ei ole, ei haluta käydä tarkkaan läpi, mihin on varaa ja mitä asiat maksavat. Rakkolainen muistuttaa, että puhumattomuus voi olla karhunpalvelus. Viimeistään itsenäistyessä nuoren silmille tulee suuri määrä kustannuksia, joita hän ei ole aiemmin osannut ajatella.

”Nuoret eivät välttämättä ymmärrä, mihin kaikkeen raha menee. Vakuutukset, sähkö, nettiliittymä, ruoka, matkaliput ja niin edelleen. Jos näihin asioihin ei ole valmiuksia, niin voi olla vaikea itsenäistyä.”

Mobiilimaksaminen hämärtää rahan tajua

Maksaminen on nykypäivänä helppoa. Vain swaippaus sivulle tai näpäytys älykännykän näytöllä ja numerot vaihtuvat toisiksi.

”Konkreettinen raha tuntuu hävinneen. Nuoret ovat erityisen alttiita kulutusyhteiskunnan houkutuksille muutenkin, joten tilanne vaatii osaamista.”

Siitä on jo merkkejä, että maksamisen helppous hämärtää rajan tajua. Pisa-tutkimuksen mukaan ne nuoret, jotka olivat maksaneet mobiilisovelluksella, selviytyivät heikommin taloustaidoissa.

Mielenkiintoista tutkimuksessa oli, että nettimaksaminen vaikutti taas päinvastoin. Jos nuori oli ostanut jotain verkkokaupasta, oli hänen taloustaitonsa parempia kuin sellaisen nuoren, joka ei ollut ostanut verkkokaupasta.

Varmoja vastauksia ilmiöstä ei ole, mutta arkijärjellä mietittynä tilanne ei vaikuta yllättävältä.

”Kännykällä pienet ostokset voi tehdä kädenkäänteessä”, Rakkolainen sanoo ja lisää, että pienet purot voivat muodostaa yllättävän ison virran.

Sama harha voi näkyä myös erilaisissa suoratoistopalveluissa, joiden kuukausimaksut voivat tuntua pieniltä, mutta vuodessa summa voi muodostua äkkiä isoksi. Varsinkin, jos näitä palveluja on nuorella käytössä monia.

Yllättäviä kustannuksia voi aiheuttaa myös vaikka kuvien jatkuva ottaminen. Googlen tai Applen pilvipalvelun ilmainen tila voi nopeasti loppua kesken ja houkutus ostaa uutta tilaa on suuri.

Esimerkiksi Googlelta voi ostaa 100 gigatavua lisätilaa 1,99 eurolla kuukaudessa. Noin kahdessa vuodessa nämä maksut ovat saman verran kuin viisi kertaa suuremman ulkoisen kovalevyn hinta.

Tavoitteena itseensä luottavia nuoria

Nuori Yrittäjyys tarjoaa kouluille ja oppilaitoksille yrittäjyysohjelmia, joiden tavoitteena on yrittäjämäisen asenteen lisäksi auttaa nuoria oppimaan talous– ja työelämätaitoja.

Rakkolainen kertoo, että yrittäjyysohjelmien kautta nuoret voivat oppia uusia taitoja jonkin sellaisen asian parissa, joka heitä kiinnostaa. Yrittäjyysohjelma konkretisoi hyvin mihin yrityksen rahat kuluvat ja miten asioita kannattaa hinnoitella. Näitä samoja oppeja voi viedä helposti myös omaan elämään.

Rakkolaisesta on myös tärkeää, että oppilaat voisivat ohjelmien kautta oppia yhtä elämän tärkeintä taitoa: epäonnistumista ja siitä oppimista. Kuten kokeneet yrittäjät tietävät, yrittämisessä on pitkälti kyse kokeilusta, erehtymisestä ja pystyyn nousemisesta.

Kirjoittaja: Pekka Leiviskä
Kuva: Tad Singo

Näin raha-asioita voi käydä läpi kotona ja koulussa

  • Keskustelkaa mihin raha kuukausittain menee perheessä. Mistä kertyy tuloja, paljonko niistä menee veroja? Miten ison osan haukkaa asuminen, liikkuminen ja ruoka?
  • Mitä muita säännöllisiä kuluja on?
  • Mitkä ruuat ovat kalliita, missä voi säästää?
  • Mitä kuukausimaksullisia palveluita on käytössä? Paljonko niistä kertyy vuodessa?
  • Mitä tarkoittaa asuntolaina ja vuokra? Mikä on korko ja yhtiövastike?
  • Yläkouluissa talousasioita voi harjoitella Oma talous -ohjelmamme avulla
  • Toiselle asteelle hyödyllisiä harjoituksia tarjoaa ohjelmamme Oma talous haltuun
Back To Top