Nuori Yrittäjyys ry:n uusin yhteistyökumppani on OP

Voittoa tavoittelemattoman Nuori Yrittäjyys ry:n ja OPn yhteistyö alkoi vuoden alusta ja jatkuu vuoden 2020 loppuun.

 

-Tämä on hienoa sitoutumista OP:lta. Nuorten hyvinvointi ja tulevaisuuden asioihin vaikuttaminen on työelämässä ja koulutuksessa monella tapaa keskipisteenä juuri nyt. Yhteistyötä täytyy tehdä kentällä ja meidän toiminnassamme kansallinen ulottuvuus vahvistuu entisestään OPn kumppanuuden myötä, kertoo Nuori Yrittäjyys ry:n (NY) toiminnanjohtaja Virpi Utriainen.

Pikkuyrittäjät yhteistyö käyntiin

NY tukee yrittäjyyskasvatusta, jossa tavoitteena on saada nuoret tunnistamaan ja hyödyntämään omat kykynsä –tekemällä oppien. NY tarjoaa 7–25-vuotiaiden nuorten yrittäjyysasennetta, työelämätaitoja ja taloudenhallintaa tukevia ohjelmia, jotka toteutetaan kouluissa osana opetusta.

OPn ja Nuori Yrittäjyys ry:n yhteistyö kohdentuu vuonna 2018 Pikkuyrittäjät-ohjelmaan, jossa alakoululaiset pyörittävät omaa yritystä. Lasten tekemisen meininki ja ilo innostivat asian äärelle jo edellissyksynä kasvuyritystapahtuma Slushissa.

-Pikkuyrittäjien rohkea asenne ja palo yhdessä tekemiseen sopivat hyvin yhteen OPn uudistumisen kanssa. Yrittäjämäisen työskentelytavan oppiminen tukee tulevaisuuden työelämässä vaadittavia taitoja. OPn tavoitteena on myös edistää nuorten talouslukutaitoja, ja oman yrityksen perustaminen on innostava tapa kiinnostua ja oppia talousasioita, sanoo OPn yhteiskuntasuhdejohtaja Tuuli Kousa.

OP on mukana NY-toiminnassa eri tavoin. Huhtikuussa OPn edustajia mm. nähtiin Uskalla Yrittää -finaalin tuomaristossa ja syksyllä odottaa NY Job Shadow -päivä, jossa kohtaavat NY-nuoret ja johtajat.