Seikkailu luovuuteen ja yritteliäisyyteen
Innovaatioleiri kannustaa nuoria tutustumaan omiin sekä ryhmän vahvuuksiin, ideoimaan annetun leirihaasteen pohjalta tuotteen tai palvelun ja esittelemään sen muille. Leiri toimii nuorilta nuorille -periaatteella, sillä leirin tuutoreina toimivat toisen asteen opiskelijat.
Leiri soveltuu mainiosti osaksi laajempaa oppimiskokonaisuutta, jonka aikana yhdistetään useita eri oppiaineita.
Leiri 7.–9. -luokkalaisille lukiolaisten tai ammattikoululaisten vetämänä.
Leirin aikana oppija oivaltaa
Ongelmanratkaisu
Haasteiden vaativan prosessimaista työskentelyä
Esiintyminen
Omien ideoiden esittämiseen on monia keinoja
Yhteistyö
Vastuunkantamisen merkityksen yhdessä työskennellessä
Ohjelmassa muokattavat leirirastit
Leirien toteuttamisen tueksi löytyy valmis materiaalipaketti, joka sisältää muun muassa valmistautumisohjeet, tiedotuspohjat, leiripassit ja -rastit sekä todistuspohjat. Ohjelman leirirastit löytyvät myös kätevästi PowerPoint-tiedostoina.
Materiaali on vapaasti sovellettavissa. Halutessaan materiaalia on mahdollista hyödyntää myös vain esimerkiksi nuorten tiimiytymiseen tai liiketoiminnan ideointiin.
Tiimirastit
Tiimitoimintarastit ohjaavat leiriläisiä tutustumaan omiin ja toisten vahvuuksiin sekä leiriläisten tiimiyttämiseen.
Liiketoimintarastit
Liiketoimintarastit ohjaavat leiriläisiä ideoimaan uutta, etsimään uusia ratkaisuja sekä kehittämään valitsemaansa ratkaisua kohti konkreettista toteutusta. Leirin aikana innovoidaan liiketoimintaa tiimien oman innostuksen ja ideoiden pohjalta. Niitä kehitetään eteenpäin tiimeissä, yhdessä asioista oppien ja ongelmia ratkoen.
Tiimitoimintarasteista valmis ohjelma esimerkiksi 7. luokan ryhmäytymispäivään.
Menetelmät
Innovaatioleiri perustuu toiminnallisiin, ongelmanratkaisupohjaisiin sekä oppilaslähtöisiin menetelmiin. Innovaatioleirin työskentely rakentuu tiimitoiminta- ja liiketoimintarastitehtävistä, innostavista tarinoista ja yhdessä onnistumisesta. Rastitehtäviä on runsaasti ja niistä opettaja voi valita haluamansa tai noudattaa valmiita malliaikatauluja.
Leiri tukee vuorovaikutustaitojen kehittymistä, tekemisen kautta oppimista, omien vahvuuksien tunnistamista ja ongelmanratkaisutaitoja. Leiri on kokonaisuus, joka tukee leiriläisten yrittäjyys- ja työelämätaitoja. Lisäksi leiri kannustaa nuoria toimimaan yhteistyössä tuutoreiden ja mahdollisesti työelämän vapaaehtoisten edustajien kanssa.
OPS
Ohjelma tukee valtakunnallisen perusopetuksen opetussuunnitelmien tavoitteita:
- eheä opetus – oppiaineita yhdistäen
- laaja-alainen osaaminen – L1–L7
- monialainen oppimiskokonaisuus – ilmiö haltuun
- yläkoulun ja toisen asteen välinen nivelvaihe – nuorilta nuorille
- tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa ja oppimisessa – sosiaalinen media ja ohjelmointi tutuksi
- koulun ja koulun ulkopuolisten välinen yhteistyö – työelämän edustajat mukaan
Opettajan askeleet ohjelman toteuttamiseen
Perehdy materiaaliin
Perehdy leirin toteuttamiseen ja materiaaleihin.
Suunnittelu ja toteutus
Suunnittele leiri muiden vastuuopettajien ja tuutoreiden kanssa.
Jaa todistukset ja kerää palautetta
Anna meille palautetta, jotta voimme kehittää ohjelmaamme edelleen.
Osallistu maksuttomaan opettajien etäkoulutukseen
Järjestämme oppimisohjelmiemme käyttöönottoa helpottavia maksuttomia koulutuksia opettajille.
Tulemme myös mielellämme kouluttamaan opettajia koululle.

Jäikö jokin mietityttämään?
Älä huoli, voit laittaa meille viestiä! Vastaamme sinulle tuota pikaa.
Yläkouluohjelmissa sinua auttaa

Veera Hakaste
Ohjelmavastaava, yläkoulu ja lukio
Koko Suomi Oppimisohjelmat