Innovaatioleiri – toinen aste

Toiminnallinen kokonaisuus, jossa nuoret oppivat nuorilta. Leirillä harjoitellaan erilaisia tulevaisuuden taitoja.

Yrittäjyyden taitoja ja innovatiivista yhdessäoloa

Innovaatioleiri on toiminnallinen kokonaisuus, jossa nuoret oppivat nuorilta. Leirillä toimitaan aktiivisesti ja innovatiivisesti toiminnallisten tehtävien parissa. Leirillä harjoitellaan tulevaisuuden taitoja, kuten osallisuutta, omien vahvuuksien oivaltamista, yrittäjyystaitoja, viestintä- ja vuorovaikutustaitoja, vastavuoroisuutta sekä tiimitaitoja.

Kenelle

Lukion ja ammatillisen toisen asteen oppilaitoksille

Kesto

Suosituskesto 9–12 oppituntia (tai 2 päivää). Lisäksi leirijärjestelyihin on hyvä varata 4–5 tapaamiskertaa.

Opettajalle avuksi

Valmis materiaali ja työelämän edustajia sekä sparraajia leirin aikana

Interaktiivista tiimioppimista – vuorovaikutustaitoja – ongelmienratkaisua – suunnittelutaitoja – innovointia – yritysideoiden kehittämistä

Tavoitteet ja menetelmät

Oppimistavoitteet

Leiri tukee vuorovaikutustaitojen kehittymistä, tekemisen kautta oppimista, omien vahvuuksien tunnistamista ja ongelmanratkaisutaitoja. Leiri on kokonaisuus, joka tukee leiriläisten yrittäjyys- ja työelämätaitoja. Lisäksi leiri kannustaa nuoria toimimaan yhteistyössä tutoreiden ja mahdollisten työelämän vapaaehtoisten edustajien kanssa.

Toimijat leirin aikana

Innovaatioleiri toteutetaan yhdessä leiritutoreiden kanssa:

  • leirillä on vastuuopettaja/-opettajia
  • leiri toimii nuorilta nuorille -periaatteella.
  • leirin varsinaisina vetäjinä toimivat tutorit yhteistyössä vastuuopettajan kanssa.
  • Vastuuopettaja kouluttaa leiritutorit Innovaatioleirin vetäjiksi
  • työelämän edustajia/yrittäjiä sparraajina leirin aikana

Menetelmät

Innovaatioleiri perustuu toiminnallisiin, ongelmanratkaisupohjaisiin sekä oppilaslähtöisiin menetelmiin. Innovaatioleirin työskentely rakentuu tiimitoiminta- ja liiketoimintarastitehtävistä, innostavista tarinoista ja yhdessä onnistumisesta. Rastitehtäviä on runsaasti ja niistä opettaja voi valita haluamansa tai noudattaa valmiita malliaikatauluja.

Opettajalle

  • Valmis materiaalipaketti yrittäjyys-, työelämä- ja taloustaitojen tukemiseen
  • Tukea laaja-alaisen osaamisen kehittämiseen
  • Tukea tiimiyttämiseen ja yhteisöllisyyden lisäämiseen
  • Tukea kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön
  • Tukea ohjelman toteuttamiseen

Opettajan askeleet ohjelman toteuttamiseen

Kirjaudu tai rekisteröidy

Luo tili NY-ohjelmakirjastoon ja ota leiri käyttöön.

nyohjelmat.fi

Perehdy materiaaliin

Perehdy leirin toteuttamiseen ja materiaaleihin.

Suunnittelu ja toteutus

Suunnittele leiri muiden vastuuopettajien ja leiriohjaajien kanssa.

Suoritus ja palaute

Kirjaa leirisuoritus leirin jälkeen.

Jäikö jokin mietityttämään?

Älä huoli, voit laittaa meille viestiä! Vastaamme sinulle tuota pikaa.

Noora Bergroth

Ohjelmavastaava, ammatillinen toinen aste

Koko Suomi Oppimisohjelmat

050 322 1445

[email protected]

Veera Hakaste

Ohjelmavastaava, yläkoulu ja lukio

Koko Suomi Oppimisohjelmat

050 355 9975

[email protected]