skip to Main Content

Tänä vuonna Nuori Yrittäjyys ry täyttää 20 vuotta!

Kun lapsi tai nuori kokee oivalluksen hetken ja innostuu, tunnemme työmme merkityksellisyyden. Työmme oppimisohjelmien parissa alkoi vuonna 1995, jolloin ensimmäiset koulut lähtivät mukaan uudenlaiseen yrittäjyysohjelmaan. Olemme kulkeneet pitkän tien pienestä parin hengen yhdistyksestä noin 30 henkilöä työllistäväksi organisaatioksi. Toimintamme alkoi osana Svenska Handelshögskolania (Hanken) ja vuonna 2002 Nuori Yrittäjyys perustettiin virallisesti. Tänä päivänä ohjelmissamme opiskelee kymmeniä tuhansia lapsia ja nuoria ja tavoitamme 35 % Suomen kouluista ja oppilaitoksista.

Lue tästä juttu 20-vuotiaan Nuori Yrittäjyys ry:n historiasta!

Avaintapahtumia vuosien varrelta:

2002
Yhdistys perustetaan

Nuori Yrittäjyys ry perustetaan virallisesti 30. lokakuuta, toimipiste Hankenin tiloissa. Nuori Yrittäjyys -niminen ohjelma kouluille käyttöön ja ensimmäiset yhteistyökumppanit mukaan toimintaan: Ensto, Danfoss, Nordea sekä yhä meitä tukeva, finanssipalveluyritys Citi.

2003

Turo Numminen aloittaa yhdistyksen 1. toiminnanjohtajana, ensimmäiset kesätyöntekijät ja siviilipalvelushenkilöt mukaan porukkaan.

Kuva: palkittu Firefly NY
Palkittu Firefly NY, 2003.
2007

Innovaatioleirit (aiemmin 24h-leirit) pilotoidaan Lohjalla opettaja Marjut Helvelahden ja Nuori Yrittäjyys -ohjelman käyneen alumnin Mikko Jaatisen johdolla, Virpi Utriainen aloittaa NY:llä 1. elokuuta kehittämispäällikkönä ja siirtyy myöhemmin toiminnanjohtajaksi.

Kuva: Turo, Mikko ja Virpi


2008–2010

Nuori Yrittäjyyden yrittäjyyskasvatuksen ohjelmapolun rakennus alkaa nelivuotisena hankekokonaisuutena, 3. vakituinen työntekijä palkataan töihin.

Mitä ihmiset tekevät – mitä kaupungissa tapahtuu? (nykyisin Meidän yhteiskuntamme) -ohjelma luodaan.

Kuva: Mitä ihmiset tekevät -opettajan opas

2011–2012

Nuori Yrittäjyys ry:n yrittäjyyskasvatuksen polku käynnistyy virallisesti, vaikuttavuus kasvaa: toiminnassa on mukana 14 000 lasta ja nuorta. Nuori Yrittäjyys ry täyttää 10 vuotta.

Kuvia NY:n 10-vuotisjuhlista 2012






2013

Ensimmäinen European Model Organisation Award -palkinto

Kuva: European Model Organisation Award
Kuvassa JA-YE Europen hallituksen varapuheenjohtaja Michel De Wolf, NY:n toiminnanjohtaja Virpi Utriainen ja JA-YE Europen toiminnanjohtaja Caroline Jenner.
2014–2015

Yrittäjä Mikko Nurmisen ideoima Pikkuyrittäjät -ohjelma käynnistyy, Uskalla Yrittää -tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa isosti ja Helsingin toimistosta käsin. Toiminta kasvaa entisestään, NY saa merkittävät rahoitukset Microsoftilta, Sitralta ja Opetushallitukselta.

Kuva: Pikkuyrittäjät in action!
Paina kuvaa

2019
Kattojärjestö Junior Achievement 100 vuotta

Yhdistys aloittaa eri puolille Suomea ulottuvan kaksikielisen alueverkoston rakentamisen.

Kuva: NY-verkoston ilmiömäinen kasvu
Paina kuvaa

2020–2021

Alueverkosto aloittaa toimintansa usealla paikkakunnalla Suomessa, NY-tiimi kasvaa ja uusia työntekijöitä rekrytoidaan.

Kuva: Edcuca-messuilla
Tammikuisilla Educa-koulutusmessuilla 2020 NY esittäytyi ensimmäistä kertaa svenskspråkiga kvarteret Hörnanissa, Eeva ja Inger.

2022
Nuori Yrittäjyys ry täyttää 20 vuotta yhdistyksenä Suomessa

NY ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Juhlavuosi tuo mukanaan runsaasti kaikkea uutta ja jännittävää, pysy kuulolla!

Lämmin kiitos!

Kaikille vuosien varrella intohimoisesti työtä tehneille NY:n työntekijöille, opettajille, jotka ovat olleet tukemassa nuoria ja lapsia työelämä- ja tulevaisuustaitojen saralla sekä kumppaneille, jotka ovat mahdollistaneet tasavertaista yrittäjyyskasvatusta tulevaisuuden tekijöille! Jatketaan yhdessä kunnianhimoisia tavoitteitamme kohti!

Back To Top