skip to Main Content

Energistä kiinalais-espoolaista nuorten yhteisopiskelua

Viiden espoolaislukion nuoria ja kiinalaisia korkeakouluopiskelijoita vietti yhdessä Espoossa alkuviikosta kaksi inspiraationtäyteistä päivää. Nuori Yrittäjyys järjesti heille työpajan, josta ei oivalluksia puuttunut. Miljoonakaupunki Chongqingista tullut parinkymmenen nuoren ryhmä, opiskelee sikäläisessä, 44 000 opiskelijan yliopistossa designia ja muotoilua. Espoolaisnuoret tulivat Etelä-Tapiolan, Pohjois-Tapiolan,…

Lue lisää

#lapinkiertue – Nuori Yrittäjyys kiertää Lapissa

Lapista moni nuori siirtyy työn perässä muualle Suomeen. Liian moni? #lapinkiertue kertoo miten nuoret voivat löytää omat vahvuutensa omalla paikkakunnalla, koulunkäynnin ohessa - tekemällä oppien. Yrittäjyyskasvatuksessa on osaltaan Lapin ja nuorten tulevaisuus. Nuori Yrittäjyys ry kiertää lokakuun ensimmäisellä viikolla kertomassa…

Lue lisää

NY Job Shadow kasvaa jälleen – 70 johtajaa, 70 nuorta

Nuori Yrittäjyys ry:n (NY) järjestämässä NY Job Shadow -päivässä on lokakuussa mukana jälleen ennätysmäärä osallistujia. Jo yli 70 johtajaa haluaa työpäivänsä ajaksi rinnalleen nuoren NY-alumnin ja määrä kasvaa yhä. Mm. opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen, Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen, MTV uutisten vastaava…

Lue lisää

Opettajat erittäin tyytyväisiä Pikkuyrittäjät-ohjelmaan

Kysyimme yli 70:ltä opettajalta heidän kokemuksiaan Pikkuyrittäjät-ohjelmasta. Kyselyn tulokset todentavat ohjelman parantavan monipuolisesti mm. lasten työelämä- ja yrittäjyystaitoja. Peräti yhdeksän kymmenestä opettajasta suosittelee Pikkuyrittäjät-ohjelmaa kollegoilleen. Yhtä moni koki oppilaidensa ymmärryksen yhteiskunnasta parantuneen. Mitä ovat verot, miksi mainostaminen maksaa, mitä yrittäjät…

Lue lisää

Kiertotalous- ja yrittäjyyspeli Circula julki

Kiertotalous- ja yrittäjyyspeli Circula julkistettiin tänään. "Tässähän oppii ja tämä motivoi paljon paremmin kuin tavallinen luento tästä aiheesta", sanoo peliä kokeillut opiskelija. Opettaja, käy tutustumassa peliin ja tulosta materiaali vaikka samantien opiskelijoillesi: www.circula.fi Circula on pelillinen työpaja, joka tekee tutuksi kiertotalouden…

Lue lisää

Pikkuyrittäjät palkitaan USA:ssa syksyllä!

Nuori Yrittäjyys ry:n Pikkuyrittäjät-ohjelma palkitaan Gold Global Best Award -tunnustuksella Houstonissa, Yhdysvalloissa lokakuussa. International education business Partnership Network (IPN) on maailmanlaajuinen, yleishyödyllinen verkosto, joka on yli 20 vuoden ajan edistänyt työelämätaitojen oppimista ja opettamista kouluissa. IPN järjestää kahden vuoden välein…

Lue lisää

Bugman’s Bestille EM-pronssia – idea ruokavallankumouksesta syntyi lukion yrittäjyyskurssilla

NY-yritysten Euroopan mestariksi Serbian Belgradissa on valittu SureLight Iso-Britanniasta. Suomalainen Bugman’s Best sijoittui kovassa kilpailussa kolmanneksi ja on näin Euroopan yksi parhaista. Espoolaiset Etelä-Tapiolan lukiolaiset Toivo Hursti, Matias Järvinen ja Aaron Uussaari perustivat viime syksynä NY Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa yrityksen,…

Lue lisää

Korkea-asteen Bulletin.ai palkittiin EM-kisoissa!

Tänä vuonna noin 15 000 korkeakouluopiskelijaa osallistui NY Start Up -ohjelmaan ympäri Euroopan. Espanjalainen BIOFY valittiin Euroopan parhaaksi NY-yritykseksi  JA Europe Enterprise Challenge -kilpailussa. EM-finaali pidettiin Riiassa (Latvia) 25.-27. kesäkuuta 2018. Suomalainen NY-yritys Bulletin.ai voitti Accenture Innovation -palkinnon kilpailussa. Heidän ratkaisunsa auttaa…

Lue lisää

Nuori Yrittäjyys ry mukana SuomiAreenalla Porissa!

Olemme mukana kahdessa eri ohjelmassa Porin SuomiAreenassa! Tiistaina 17. heinäkuuta NY-nuoret marssivat lavalle konkariyrittäjien kanssa puhumaan rohkeudesta yrittää, yhteistapahtumassa SYTin (Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa) kanssa. Keskiviikkona 18. heinäkuuta neljä Uskalla Yrittää -finalistiyritystä pyrkii vakuuttamaan koko Suomen ideoillaan Taalerin järjestämässä Taaleri Luolassa.…

Lue lisää
Back To Top