skip to Main Content

Vahvistamme nuorten yrittäjyystaitoja yhdessä Euroclearin kanssa

Euroclear on tehnyt yhteistyötä Nuori Yrittäjyys ry:n Euroopan kattojärjestön JA Europen kanssa jo vuosia. Yhteistyö on laajennut myös useampiin Euroopan maihin, myös Suomeen. Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa yrittäjyystaitoja erityisesti toisen asteen nuorten parissa.

 

Vuonna 2019 Euroclearin Päivi Penttilä vietti työpäivän Vihdin lukion 3. vuoden opiskelijan Elis Kautosen kanssa Job Shadow -päivän merkeissä

 

Yhteistyön aikana Euroclearin vapaaehtoiset ovat olleet monessa mukana. Helsingin toimiston henkilöstöä on osallistunut mukaan Job Shadow -päivään jo viisi kertaa. Päivi Penttilä,  Euroclear Finlandin Chief Operations Officer, kuvaili vuoden 2019 kokemusta seuraavasti:

– Osallistuin päivään jälleen kerran aiempien kokemusteni innoittamana. Päivän aikana nuori oppii tuntemaan yritystämme ja näkee tavallisen työpäiväni kulun. Erityisenä havaintona monella nuorella oli työelämän kansainvälistyminen ja englanninkielen käyttö monissa kokouksissa. Ajatusten vaihto nuoren kanssa antaa itselle uusia näkökulmia ja tietoa nuorten ajatusmaailmasta, mm. lisääntyneestä kiinnostuksesta yrittäjyyteen tai yrittäjämäiseen työelämään.

 

Parikymmentä Etu-Töölön lukiolaista vieraili vuonna 2019 Euroclearilla Helsingin Kampissa

 

Ennen koronaa helsinkiläiset nuoret jalkautuvat aamutreffeille Euroclearin viestintäjohtaja Pekka Isosompin kanssa ja mukaan saatiin rahoitusalan ja talousasioiden työpajaan tuolloin myös silloinen Fibanin toimitusjohtaja Reidar Wasenius.

Vuoden kohokohta on toki Uskalla Yrittää -finaali, jossa Eurolear on ollut mukana NY:n yhteistyökumppanina tuomaroimassa ja kannustamassa sekä sparraamassa nuorten yritysideoita eteenpäin. Yhteinen työmme jatkuu vuonna 2021.

Katso videolta Päivi Penttilän kommentit siitä, miksi nuoret ja Nuori Yrittäjyys ry:n toiminta kiinnostaa:

 

 

Olemme muistaneet nyt maaliskuun aikana upeita kumppaneitamme, jotka mahdollistavat tärkeän työmme lasten ja nuorten yrittäjyys-, työelämä- ja taloustaitojen parissa. Viimeisten kahden viikon aikana olemme julkaisseet tarinoita, oppeja ja kokemuksia yhteisestä työstämme. Tämä tarina päätti kumppanitarinakimaramme. Lisää tietoa yhteistyökumppaneistamme löydät täältä ja kaikki tarinat löydät täältä.

Back To Top