skip to Main Content

Kädentaidoilla Uskalla Yrittää -finaaliin Satakunnasta

Nuori Yrittäjyys ry:n valtakunnallisen Uskalla Yrittää -kilpailun semifinaaliin osallistui torstaina Porissa 34 uutta nuorten perustamaa yritystä. Tuomaristo valitsi kolme yritystä alueen edustajiksi kevään finaaliin Helsinkiin.

Yritykset esittelivät toimintaansa ja myivät tuotteitaan ja palveluitaan Kauppakeskus Puuvillassa neljän tunnin ajan torstaina iltapäivällä. Tällä kertaa tuomaristo vaikuttui nuorten kekseliäistä ideoista, joissa kädentaidot nousivat pääosaan. Finaaliin eteni kolme yritystä.

Perusasteen yritykset:

Lämpöä NY
, Porin yhteislyseo
– Teemme kierrätysmateriaalista laadukkaita saunatyynyjä ja hiekkaan valettuja kynttilöitä.
”Ihan mahtavaa päästä finaaliin, aion panostaa laadukkaisiin tuotteisiin ja yritysesittelyyn” toteaa parhaaksi perusasteen myyjäksikin valittu Elsa-Maria Oksanen, Lämpöä NY:stä.

Puista NY, Porin yhteislyseo
– Valmistamme kierrätyspuusta sisustustuotteita, joiden ydin on laserkaiverrettu teksti tai kuvio

Toisen asteen yritys:
Giovanni Design NY, Länsirannikon koulutus WinNova
– Itsesuunniteltua ja – valmistettua persoonallista muotia

”Finaalipaikka oli ihan huippua. Englanninkielisen yritysesittelyn valmistelun aloitamme saman tien, sillä haluamme tuoda meidän tarinan alkumetritkin esiin, koska opettelimme itse ompelemaan” summaavat Giovanni Desingin neljä energistä nuorta miestä.

Muut voittajat

Perusaste

Paras myyjä:                       Elsa-Maria Oksanen, Lämpöä NY, Porin lyseon koulu
Paras messupiste               Puista NY, Porin lyseon koulu
Paras liikeidea                    Puista NY, Porin lyseon koulu

Toinen aste

Paras myyjä                        Melina Mesterton, Body Shine, WinNova
Paras messupiste               Body Shine NY, WinNova (käsintehdyt kylpypallot ja kuorintavoide)
Paras liikeidea                    JE Tuning NY, Ulvilan lukio (persoonallista tuunausta dippaamalla)

”Työelämän tärkeimpiä taitoja”

Uskalla Yrittää -finaaliin edenneet yritykset valitsi Porissa liike-elämän ammattilaisista koostuva tuomaristo.
Elina Vahvelainen, tuomariston puheenjohtaja, yrittäjä
Samuli Metsämarttila, yrittäjä
Sanna Someristo, Länsi-Suomen OP
Laura Pullinen, yrittäjä

Porin lyseon koulun ensimmäiseltä yrittäjyysluokalta Vuosi yrittäjänä- ohjelman osallistunut Samuli Metsämarttila.

”Osallistuin ohjelmaan vuonna 2004 ja valmistimme tuolloin patalappuja. Tuosta vuodesta jäi mieleen tiimityön merkitys, joka on työelämän tärkeimpiä taitoja”, toteaa kassajärjestelmiä ja maksupäätteitä perheyrityksessä myyvä Nuori Yrittäjyys -alumni.

Mukana semifinaalissa oli sata nuorta näistä oppilaitoksista: Länsirannikon koulutus Oy WinNova, Huittisten Ammatti- ja yrittäjäopisto, Siikaisten yhtenäiskoulu, Porin lyseon koulu, Ulvilan lukio, Sataedu Kankaanpää

Finaalin kautta EM-kisoihin Ranskaan

Uskalla Yrittää -finaali järjestetään 8. ja 9. toukokuuta Helsingissä. Valtakunnan paras toisen asteen nuorten yritys pääsee edustamaan heinäkuussa Suomea Nuori Yrittäjyys -yritysten EM-kisoissa Ranskassa Lillessä. Viime kesänä hyönteisruokafirma Bugman´s Best Etelä-Tapiolan lukiosta voitti pronssia.  

Voittoa tavoittelemattoman Nuori Yrittäjyys ry:n järjestämässä Uskalla Yrittää -kilpailussa on mukana n. 600 uutta yritystä, joita peruskoulun oppilaat ja toisen asteen opiskelijat ovat perustaneet tänä lukuvuonna kouluissaan Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa. Semifinaalit järjestetään yhteistyössä kansallisen YES-verkoston ja paikallisten oppilaitosten kanssa.

Satavuotias Vuosi yrittäjänä -ohjelma

Nuori Yrittäjyys ry:n Vuosi yrittäjänä -ohjelma täyttää vuonna 2019 sata vuotta. Suomessa Vuosi yrittäjänä -ohjelma on ollut käytössä 1990-luvun puolivälistä saakka. Kymmenettuhannet nuoret ympäri Suomea ovat osallistuneet ohjelmaan kouluissaan, osana opetusta.

Nuorten yrittäjämäistä asennetta, työelämätaitoja ja taloudenhallintaa vahvistava ohjelma on käytössä yli 110 maassa. Nuori Yrittäjyys ry:n kansainvälinen kattojärjestö Junior Achievement (JA) perustettiin USA:ssa Springfieldissä vuonna 1919. Ensimmäiseksi ohjelmaksi kehitettiin Vuosi yrittäjänä, jotta maaseudulta kaupunkiin muuttavat nuoret saisivat tietoa ja taitoja pärjätäkseen aikuisina teollistuvassa maailmassa

Porin tapahtuman järjestivät Nuori Yrittäjyys ry ja Prizztech YES Satakunta.

Back To Top