skip to Main Content

Erikoisaamiainen Euroclearilla

Parikymmentä Etu-Töölön lukiolaista aloitti tiistai-aamunsa Euroclearilla Helsingin Kampissa. Sämpylät ja smoothiet katosivat tuulensuojaan samalla kun nuoret saivat rautaisannoksen oppia yrittäjyystaipaleelleen. 

Nuori Yrittäjyys ry:n (NY) yhteistyökumppani Euroclearin (Suomen kansallinen arvopaperikeskus) kanssa järjestetty aamiaistilaisuus kulki nimellä Pienestä isoksi – polku autotallista maailmantähtiin. Kaikki Etu-Töölön lukiosta saapuneet nuoret ovat mukana tänä lukuvuonna Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa ja perustaneet oman NY-yrityksen.

Lyhyiden esittelyjen jälkeen ensimmäisenä puhui toimitusjohtaja Reidar Wasenius, Finnish Business Angels Network (FIBAN). Nuorille on tarjolla monia väyliä etsiä rahoitusta siinä vaiheessa kun omalle yritykselle haetaan kasvua. Ja kuten Reidar painotti, yhtä lailla on monia sudenkuoppia, joihin voi välttyä putoamasta. Pitää asetella askeleensa reippaasti, mutta harkiten. Kysyvä ei tieltä eksy.

 

Tilaisuuden isäntänä viestintäjohtaja Pekka Isosomppi, Euroclear Finland avasi nuorille arvopaperimaailman saloja. Perusteet siltäkin puolelta on hyvä ottaa haltuun vaikkei samantein olisikaan listautumassa pörssiin lukiossa perustetun yrityksensä kanssa. Yleisön keskittyneet ilmeet kertoivat, että tietoa tuli paljon ja se oli enimmäkseen uudelta aihealueelta.

Reilun tunnin mittainen aamuhetki antoi nuorille pienen kurkistuksen yrittäjyyteen, talouteen, rahoitukseen ja arvopaperitoimintoihin. Lopuksi yhteiskuva, kiitokset ja takaisin kouluun. Kunhan aamun aiheet palailevat ajatuksiin lähipäivien aikana tai joskus vuosienkin päästä, sieltä voi löytyä vaikka mitä oivalluksia.

Visiomme on olla sillanrakentaja koulutuksen järjestäjien, päätöksentekijöiden ja yrityselämän välillä. Ja yhdistyksemme arvoista ensimmäinen kuuluu: Luotamme nuorten kykyihin.

Kiitos Euroclear, Reidar ja 100-vuotias Etu-Töölön lukio, jossa on käytetty Nuori Yrittäjyys -ohjelmia jo pitkään menestyksellisesti.

Back To Top