skip to Main Content

Uskalla Yrittää 2020 järjestetään online-kilpailuna

Tänä keväänä Uskalla Yrittää -finaali järjestetään mahtavana online-kilpailuna, jossa nuorten osaaminen nostetaan esiin uudella tavalla. Finaaliin tiensä on selvittänyt jo yli 60 NY-yritystä alueellisista semifinaaleista. Pian mukaan liittyvät myös Vuosi yrittäjänä -ohjelman kilpailujen voittajat sekä joukko korkea-asteen NY-yrityksiä.

Suomessa on tällä hetkellä ainutlaatuinen tilanne koronaviruksen aiheuttamien rajoitteiden takia. Tämän vuoksi yli 500 ihmisen yleisötapahtumien järjestäminen on kiellettyä ja harmillisesti myös Uskalla Yrittää -finaali sijoittui kävijämäärältään tämän marginaalin sisäpuolelle. Huhtikuussa päästään kuitenkin jälleen kilpailemaan vuoden parhaiden NY-yrityksen titteleistä online-kilpailun muodossa. Finaalin pääpalkintoina ovat EM-kisapaikat Portugaliin (perus- ja toinen aste) ja Kreikkaan (korkea-aste).

Arviointi toteutetaan ennakkotehtävien ja tuomariston haastattelujen avulla. Ennakkotehtävien perusteella Nuori Yrittäjyys ry:n asiantuntijat sekä kilpailun tuomaristo valitsevat kaikista finalisteista 15 parasta yritystä, jotka pääsevät tuomariston eteen haastateltaviksi. Haastattelut toteutetaan verkossa. Finaaliin kruunaa 23.4. järjestettävä palkintogaala, johon voi osallistua kuka tahansa verkossa lähetettävän streamin kautta. Tilaisuuteen pääsee osallistumaan uskallayrittaa.fi-sivuston kautta.

Finaalin aikataulu

Finaali järjestetään huhtikuun aikana seuraavina päivinä.

  • 5.4. Ennakkotehtävien viimeinen palautuspäivä
  • 17.4. Haastetteluihin edenneet NY-yritykset julkaistaan
  • 22.4. Tuomariston haastattelut
  • 23.4. Palkintogaala

Palkintokategoriat

Finaalissa jaetaan yhteensä 11 palkintoa alla olevissa kategorioissa. Tuomaristo koostuu yrityskumppaneistamme, jotka palkitsevat NY-yrityksiä myös omilla signature-palkinnoillaan.

  • Vuoden paras NY-yritys (perus- ja toinen aste) – EM-kisat Portugalin Cascaisissa
  • Vuoden paras NY-yritys (korkea-aste) – EM-kisat Kreikan Ateenassa
  • Signature Awards
    • Kuntarahoitus – #Huomisentekijät: Paras perusaste
    • Handelsbanken – Kestävä idea: Paras lukio
    • Fennia – Tekijöiden takana: Paras ammatillinen
    • Elo – Unelmat Elossa: Paras korkea-aste
    • Taaleri – Taaleri Luola (kaikki yritykset)
    • SEB – Care for Ambition (toisen asteen yritykset)
    • OP – Yrittämisen arvoinen idea (yritykset, joissa on 1-2 jäsentä)
    • EIT RawMaterials – Kiertotalousinnovaatio (korkea-asteen yritykset)
  • Tykätyin some

Lisätiedot

Online-kilpailua varten on perustettu oma sivusto, josta löytyy kaikki tarvittava tieto kilpailua varten. Sivustoon pääset tutustumaan täältä. Lisätietoja kilpailusta antaa tapahtumatuottaja Mireka Kantola ([email protected]) ja operatiivinen johtaja Eemeli Alanne ([email protected]).

Back To Top