Nuorten yrittäjien EM-kisat Suomessa ensi kesänä

4.1.2017 2017

Ensi kesäkuussa Helsinkiin saapuu nuoria yrittäjiä kaikkialta Euroopasta kilpailemaan maanosan parhaan start up -yrityksen tittelistä.  

Enterprise Challenge 2017 on voittoa tavoittelemattoman Nuori Yrittäjyys ry:n ja sen kattojärjestö JA Europen järjestämä kaksipäiväinen tapahtuma Helsingissä 28. – 29.6.2017. Kilpailuun osallistuvat korkeakouluopiskelijat ympäri Eurooppaa ovat kuluvan lukuvuoden aikana ideoineet, perustaneet ja johtaneet omaa yritystään osana opintojaan, yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Osallistujat tulevat 18 eri maasta.

nystartup1

JA Start Up Programme on JA Europen kehittämä ohjelma yrittäjyyden, liiketoiminta- ja innovaatiotaitojen oppimiseen korkeakouluissa. Suomessa ohjelmaa koordinoi Nuori Yrittäjyys ry (NY). Ohjelmassa luodaan oman idean pohjalta NY-yritys, jonka puitteissa ideaa testataan oikeilla asiakkailla, oikealla rahalla – tekemällä oppien.  Lukuvuoden parhaat yritykset ympäri Eurooppaa valitaan kansallisissa finaaleissa kevään ja alkukesän aikana. Euroopan parhaat yritykset valitsee liike-elämän kokeneista ammattilaisista koostuva tuomaristo, joka seuraa Helsingissä kahden päivän ajan lähietäisyydeltä nuorten start up -yritysten toimintaa mm. Helsingin keskustassa järjestettävässä messutapahtumassa.

Suomen edustaja EM-kisoihin valitaan Helsingissä 20.4.2017 Uskalla Yrittää –finaalissa, joka on osa virallista Suomen itsenäisyyden juhlavuoden Suomi 100 -ohjelmaa.

nystartup2

NY Start Up –ohjelma on käytössä 20:ssa korkeakoulussa ympäri Suomea:

PK-seutu
•Diak (Diakonia-ammattikorkeakoulu)
•Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
•Laurea-ammattikorkeakoulu
•Metropolia amk
•Taideyliopisto

Turku
•Turun yliopisto/Kauppakorkeakoulu
•Turun amk
•Åbo Academi

•Novia amk Jyväskylä
•Jyväskylän yliopisto
•Jyväskylän amk

Kuopio
•Savonia amk
•Itä-Suomen yliopisto

Humak, Humanistinen ammattikorkeakoulu (Helsinki, Kuopio, Turku, Jyväskylä)

Lahden ammattikorkeakoulu

Saimaan ammattikorkeakoulu (Lappeenranta ja Imatra)

Centria ammattikorkeakoulu (Ylivieska, Pietarsaari)

Lapin ammattikorkeakoulu (Tornio ja Rovaniemi)

Novia ammattikorkeakoulu, Pietarsaari

Kajaanin ammattikorkeakoulu

nystartup5

Seuraavaksi
Kekseliäimmät alakoululaisten yritykset palkitaan Linnanmäellä