Päivä kohti unelmaa

NY Vuosi yrittäjänä -ohjelman loppuhuipennuksen NY Uskalla Yrittää –finaalin aika on ensi viikolla. Siihen saakka annamme Vieraskynä -blogissa puheenvuoron nuorille tähdille. Opiskelijoille, jotka ovat osallistuneet NY Vuosi yrittäjänä -ohjelmaan, avautuu monia ovia mitä mielenkiintoisimpiin tilaisuuksiin…

Päivä kohti unelmaa

Olen Meri Lehtonen, 18-vuotta ja kotoisin Kurikasta, Etelä-Pohjanmaalta. Osallistuin tammikuusta 2015 lähtien NY Vuosi yrittäjänä -ohjelmaan Ammattioppilaitos Sedu Kurikassa.

Olen osakkaana kahden muun tytön lisäksi Dimeno Safety Oy nimisessä yrityksessä, joka on tosiaan saanut alkunsa NY Vuosi yrittäjänä- ohjelmasta. Tuotamme turvallisuusalan palveluita pelastustoimintaan painottuen, kuten pelastus- ja turvallisuussuunnitelmia sekä alkusammutus- ja uhkaavan henkilön kohtaamiskoulutuksia. Palvelumme ovat suunnattu pääosin yrityksille, mutta myös yksityishenkilöiden turvallisuus on meille todella tärkeää.

Sain tutustua NY Job Shadow -päivän ajan Finnvera Oyj:n viestintä- ja hr-johtajan Tarja Svartströmin arkeen. Aamusta alkaen kävimme palavereissa ja tapaamisissa, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puuttunut. Päivän ensimmäisessä tapaamisessa tutustuin siihen, miten rekrytointi toimii. Sieltä päästyämme oli palaverin aika, joka hoitui osittain videokuvan välityksellä. Oli mielenkiintoista huomata, miten paljon nykyteknologia helpottaa työntekoa.

IMG_20160210_220015

Vaikka päivä oli kiireinen, ehdimme silti myös syödä! Lounastimme Suomen Yrittäjien kehityspäällikön Johanna Haanpään kanssa ja suunnittelimme yrittäjäristeilyn järjestelyitä. Tämän jälkeen vuorossa oli sähköpostiviesteihin vastailua sekä kävimme tapaamassa talon muuta väkeä. Pitkin päivää kyselin Tarjalta myös kysymyksiä liittyen yrittäjyyteen sekä johtajuuteen ja sain hyviä vastauksia, joista otan varmasti opikseni. Ennen päätöstilaisuutta kävimme palaverissa työ- ja elinkeinoministeriössä, missä sain tavata mm. kansliapäällikkö Jari Gustafssonin, jonka mielestä Nuori Yrittäjyys tekee tärkeää työtä. Päivä huipentui yhteiseen tilaisuuteen Fennialla, missä saimme jakaa kokemuksia muiden nuorten ja johtajien kanssa. Kaiken kaikkiaan päivä oli erinomainen ja ikimuistoinen!

IMG_20160210_220001

Päivän kohokohtiin lukeutui esimerkiksi lounastapaaminen Suomen Yrittäjien kehityspäällikön Johanna Haanpään kanssa. Yrityksen on tärkeää tuoda itseään esille erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa saadakseen näkyvyyttä, uusia asiakkaita sekä yhteistyökumppaneita. Nämä vaativat yllättävän paljon työtä ja järjestelyä! Tapasimme lounaan yhteydessä sattumalta myös Jethro Rostedin, mikä ei ollut ollenkaan huono asia. ;)

IMG_20160210_220008

Huomasin päivän aikana myös sen, että minulla ja Tarjalla on yhteisiä luonteenpiirteitä. Kumpikaan ei pidä kahvista sekä huumorintajumme kohtasivat välittömästi. Oli mukavaa viettää päivää sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa aika kului kuin siivillä.

Opin päivän aikana sen, että kaikille asioille tulee olla avoin sekä oman uran eteen pitää nähdä vaivaa ja aikaa. Mikään ei tule ilmaiseksi – esimiehen luottamuskin tulee ansaita omilla teoillaan ja valinnoillaan.

Tarja on helposti lähestyttävä johtaja. Hän kertoi pitävänsä työhuoneensa ovea melkein aina auki – tämä kertoo sen, että hänen alaisensa ovat aina tervetulleita puhumaan mistä tahansa asiasta. Tarja on myös suunnan näyttäjä: ”Jos alaiset eivät tiedä mitä tehdä, ei mistään voi tulla mitään!” Vaikka Tarja on iloinen ja aurinkoinen ihminen, uskon, että hän on jämäkkä ja tiukka tilanteen niin vaatiessa. Tarja on avoin uusille asioille ja haasteille sekä hänellä on jatkuva kehittymisen nälkä. Toivottavasti minusta kuoriutuu tulevaisuudessa Tarjan kaltainen esimies.

IMG_20160210_012627