”Halusimme tuoda markkinoille jotakin uutta ja näyttää ihmisille, että mustille ja harmaille vaatteille on vaihtoehtoja.” – Ideat toteen NY Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa

meaccessoriesny_web

Olemme ensimmäisen vuoden opiskelijoita Jyväskylän ammattiopiston vaatetusompelijalinjalla. Olemme molemmat opiskelleet itsellemme jo ammatin: Auralla on taustalla lukion ja tekstiiliartesaanin paperit ja Jade on valmistunut graafiseksi suunnittelijaksi.

Päätös yrityksen perustamisesta tuli aika luontevasti. Meidän piti valita valinnaisista opinnoista muutama itseämme eniten kiinnostava kurssi, ja yritystoiminta sekä työssäoppiminen ulkomailla nousivat molemmille kärkeen. Päätimme perustaa yhteisen yrityksen, sillä molemmilla oli samat kiinnostuksen kohteet ja ajatukset liikeideasta ja yritystoiminnasta. Yhteinen ideamme oli muutama klassisen kaunis mekko niin arkeen kuin juhlaan ja niiden oheen asusteet, joilla kokonaisuutta olisi helppo muokata. Yritys sai nimekseen J&A Accessories NY.

Poikkeuksellisesti aloitimme yritystoimintamme keväällä, huhtikuussa, ja jatkamme sitä jouluun asti. Virallisten paperihommien jälkeen pääsimme vihdoin aloittamaan itse työn. Alkuunsa ideoita vain tulvi ja oli meidän vaikea päättää, mitä lähteä toteuttamaan. Pohjasuunnittelutyö ja materiaalihankinta sekä kokeilujen (kaavojen hiominen ja mekkojen prototyyppien) tekeminen vei enemmän aikaa kuin kuvittelimme.

Tarkoituksenamme oli tehdä useampia asusteita rusettien lisäksi, ja mielessämme oli kolme mekkomallia. Asusteiden ja mekkojen suunnitteluun ja toteuttamiseen tarvittava aika kuitenkin yllätti ja ennen kesää ehdimmekin toteuttaa vain yhden mekoistamme ja siihen sopivat rusetit. Syksyllä aiomme toteuttaa loput kaksi mekkoa.

J & A Accessories NY:n Auran ja Jaden suunnittelemia mekkoja.

Lähdimme tekemään juuri tämän tyyppisiä mekkoja ja asusteita, koska emme ole nähneet Suomessa tällaisia tyylejä ja kuoseja. Halusimme siis tuoda markkinoille jotakin uutta ja näyttää ihmisille, että mustille ja harmaille vaatteille on vaihtoehtoja. Vaikutteet mekkoihin ja asusteisiimme tulevat aasialaisesta katumuodista, joka yleensä esiintyy värikkäänä ja pirteänä.

Yrittäjyys on jo nyt, lyhyessä ajassaan, antanut paljon kokemusta ja itsevarmuutta niin tulevaa työssäoppimisjaksoa ulkomailla ajatellen kuin muutenkin tulevaisuutta varten. Olemme mm. oppineet juhlamekkojen tekemisen ja vuorittamisen, jota ei vielä ensimmäisenä vuotena opeteta.

Myös kärsivällisyys on kehittynyt ja olemme oppineet, että jokaisen työn takana on pitkä suunnitteluprosessi.

Tulevaisuuden haaveena Auralla on työskentely ulkomailla. ”En pidä tulevaa ennalta suunniteltuna, vaan otan tulevat haasteet ja tilaisuudet vastaan avoimena.”

Jade pitää mahdollisena ajatusta työskentelevänsä graafisena suunnittelijana tai vaatetusalalla. Yritystoimintakin on käynyt mielessä molemmilta aloilta, mutta mitään varmaa ei ole vielä tiedossa. ”Annan myös tulevaisuuden tuoda omia tilaisuuksiaan, joita sitten punnitsen tilanteen mukaan. Ehkäpä opiskelen vielä uuden ammatin itselleni?”

JAaccessoriesNYlogo_webOdotamme innolla syksyä ja sitä, että pääsemme toteuttamaan mallistomme kaksi muuta mekkoa ja ehkä myös jotain muuta.

Tutustu J&A Accessories NY:n mallistoon yrityksen verkkosivuilla ja lue lisää Facebookista.

Teksti: J&A Accessories NY:n perustajat Aura Paananen ja Jade Lepistö, Jyväskylän ammattiopisto JAO