NY Vuosi Yrittäjänä -opiskelijat menestyivät Nuori Merkonomi 2013 -kilpailussa!

Onneksi olkoon Severi Lukkarinen, Essi Ojanen ja Akseli Pitkänen, jotka pääsivät palkintosijoille Vuoden Nuori Merkonomi – Liiketalouden osaaja -kilpailussa. Voittaja oli Severi Lukkarinen.

Essi Ojanen Koulutuskeskus Sedusta sijoittui kilpailussa toiseksi ja osallistui NY Vuosi Yrittäjänä -ohjelmaan lukuvuonna 2012–2013. Voittoperustein Essi on suorittanut opintonsa kiitettävin arvosanoin ja aktiivisuuden ja oma-aloitteisuuden lisäksi osoittanut yrittäjähenkistä asennetta. Essi palkittiin 600 euron apurahalla.

– Koska kilpailumenestykseeni vaikuttivat omat arvosanani ja saavutukseni, uskon myös, että NY-vuodesta oli hyötyä. NY-kurssi opetti ryhmätyötaitoja sekä yrityksen markkinointia. Tiedän mitä yrityksen perustaminen on ja mitä sen pyörittäminen vaatii, kertoo Essi NY Vuosi Yrittäjänä -ohjelmassa opituista taidoista.

Akseli Pitkänen, Invalidiliiton Järvenpään Koulutuskeskuksesta, sijoittui kilpailussa kolmanneksi ja on osallistunut myös NY Vuosi Yrittäjänä -ohjelmaan lukuvuonna 2012–2013. Akselin sijoitusta perusteltiin huipputasoisilla yhteistyötaidoilla, hyvillä ryhmätyötaidoilla, muiden kannustamisella ja porukan hengen luojana. Akseli sai palkinnoksi 300 euron apurahan.

Mitä hyötyä Akseli ajattelee NY-vuodesta olleen?

Olen kokemusta rikkaampi ja tiedän, että yrittäjän arki on rankkaa. NY-vuoden aikana opin asiakaspalvelua, markkinointia ja että kova työ tuottaa tulosta.

Nuoret pääsevät juhlistamaan voittoaan kutsuvierastilaisuudessa Helsingissä 26.3.2014.

Lisätietoa Vuoden Nuori Merkonomi 2013 -kilpailusta voit lukea Liiketalouden Liiton sivuilta.

Tutustu NY Vuosi Yrittäjänä -ohjelmaan